sunnuntai 18. marraskuuta 2018

#10 Vanha uusi tuttavuus

Heippa!

Heppailut jatkuu taas, tosin nyt hieman eri merkeissä.
Aloin siis etsiskelemään itselleni uutta heppaystävää ja se löytyikin yllättävällä tavalla.
Tämän kyseisen hevosen nykyinen omistaja on Facebookissa kaverini ja hän laittoikin minulle sitä kautta viestiä, että olisinkohan kiinnostunut tamman hoitamisesta.
Ja hevonen mistä puhun on siis Suomenhevostamma Kuninkaan Lahja.
Kyllä juuri se musta Suomenhevonen, joka oli Mintulla.
Kävin moikkaamassa tammaa ensimmäistä kertaa tiistaina (13.11.18) Lahjan omistajan kanssa. Mentiin tallille suoraan, kun Lahjan om. pääsi töistä ja hän otti minut kouluta kyytiin mistä sitten ajettiin tallille.
Päästiin tallille ja käytiin ekana katselemassa 

Tiistaina olin enimmäkseen vain katselemassa ja tutkiskelemassa, mistä kaikkialta löytyy Lahjan kamoja ja muuta tammulille kuuluvaa.

Sitten meninkin jo seuraavana päivänä eli keskiviikkona yksin hoitamaan ja kävelyttämään Lahjaa. Silloin käveltiin ja tehtiin paljon pysähdyksiä, peruutuksia, käynnin tempon säätelyä, kaarevia uria sekä voltteja. 
Molemmat kerrat menivät ilman sen suurempia ongelmia tai säikähtelyitä. 
Tästä on myöskin ilo jatkaa erilaisia maastakäsittelyharjoituksia varsinkin, kun kyseessä on niin fiksu tamma!
Näin alussa ei tehdä vielä mitään sen kummallisempia asioita, vaan tutustutaan taas ihan kaikessa rauhassa ja luodaan Lahjan kanssa luottamussuhdetta ja pikkuhiljaa aletaan tekemään ehkä jo vähän haasteellisimpia tehtäviä.


(Kuva keskiviikolta)





tiistai 3. lokakuuta 2017

#9 Uudet tuulet puhaltaa

Heippa!


Kuten otsikosta varmaan arvaatte, blogiin on tulossa kohtalaisen iso muutos. 
Eli minä (Jasu) jatkan blogin pitämistä yksin ja Emma jatkaa oman bloginsa kanssa.
Blogista tulee siis painotetusti valokuvaukseen & opiskeluihin liittyviä postauksia ja välillä hevosia, jos heppailemaan pääsen. :)

Ennenkun kukaan rupeaa arvailemaan, niin ei emme ole Emman kanssa riidoissa yms. vaan kyse on että Emmalla ei vain ole aikaa kahdelle blogille opintojensa ohelle.


Tottakai ymmärrän sen, koska hevosalalla opiskeleminen on kuulemma todella rankkaa. 

Emman kuulumisia voi käydä seuraamassa hänen omassa blogissaan: http://ruskeinsilmin.blogspot.fi/
sekä Instagramin kautta:
https://www.instagram.com/teamemms/  @teamemms

Itse pääsin opiskelemaan Lohjalle Luksiaan, media-alaa. 

Meidän alan puuhasteluja voi käydä seurailemassa:
https://www.instagram.com/luksiamedia/  @luksiamedia

En ole käynyt ratsastamassa n. 10 vko:n, joten sitä on hieman kaipuu.

Mietin vaan välillä että miten tulen jaksamaan kun mun normaalit koulupäivät kestää yleensä 8-16 ja siihen vielä joku ratsastus, noh ehkä siihen tottuu..? 

Syksy tuli taas jotenkin tosi nopeasti, kohta onkin jo talvi.. 

Enää 37 päivää että täytän 16!!
Joulukin on kohta jo ovella. Mietin jos kuvaisin vlogmasia "joulukalenteriksi", onko kiinnostuneita? 




Viikonlopuksi olis tarkotus lainata järkkäriä koulusta ja mennä vähän kuvailemaan, kun suomen luonto alkaa olemaan nyt kauneimmillaan. :)
Haluaisitteko että alottaisin videopostausten teon jo ennen vlogmasia?

~Jasu 








tiistai 16. toukokuuta 2017

#8 Kokeilutunti


🌼   Heips! 🌼


Olin siis kokeilemassa Laakspohjan ratsastuskoulua 04.05.17.

Menin silloin Pirrellä kentällä. Aluksi jännitin todella paljon mutta heti, kun jännitys lakkasi niit ratsastuksesta tuli ehkä n. 100 krt helpompaa. 

Tehtiin tunnilla paljon voltteja, ensin tehtiin jokaiseen kulmaan voltit, ja sitten siihen lisättiin voltit jokaisen sivun keskelle. Pirre oli tosi jäykkä, mutta kun itse vain jaksoin keskittyä ratsastamiseen niin Pirre rupesi taipumaankin hieman enemmän. 

Sitten tehtiin molemmille "pitkille sivuille" 2 siirtymistä käyntiin. Ne onnistuivat mulla ja Pirrellä tosi hyvin, kun sain Pirren nopeaksi pohkeelle. Oon tosi tyytyväinen niihin. vaihdettiin suuntaa ja sama toiseen suuntaan. 

sitten käännettiin keskihalkaisijan jälkeen ja tehtiin pohkeenväistö uralle. 
Tämä tehtiin molemmille pitkille sivuille. Ne onnistuivat ihan ok, kun vain muisti tehdä  välillä vähän puolipidätteitä ulko-ohjalla.
Väistöjen jälkeen oli välikäynnit. 


Sitten meidät jaettiin kahdelle pääty-ympyrälle, ensin ratsastettiin ravissa hevosia ympyrällä. Sitten otettiin vasempaan kierrokseen laukkaa. 
ensimmäinen laukannosto Pirren kanssa ei onnistunut..
mutta kun vain itse rauhoituin siellä selässä, niin nostokin oli helpompi. :D 
Laukattiin sen jälkeen jonkin aikaa oikeassa kierroksessa, jonka jälkeen siirryttiin raviin. 
Jatkettiin ravissa kokouraa pitkin n. 3 kierrosta. 
Sitten olikin jo aika loppukäynneille. 

Tunnin jälkeen laitoin Pirren pois ja menin auttamaan Feniksin kanssa. 
Tunnista jäi tosi hyvä mieli. Voin suositella kaikille, että käytte kokeilemassa Laakspohjan ratsastuskoulua. 




         (kuva Laakspohjan ratsastuskoulun sivuilta©Nea Långström)

🐾 Kävin siis kokeilemassa Laakspohjaa, koska en jatka Mintun tallilla enää syksyllä. 🐾 

~Jasu

tiistai 28. helmikuuta 2017

#7 Koulutunti Keijulla

Heipsuli! Tiistaina menin Keijulla koulutunnin jossa harjoiteltiin koulurataa.
Minttu ei ollut tiistaina pitämässä tunteja, vaan Iia piti kaikki tunnit. 
Tulin tallille tosi myöhään ainakin mitä normaalisti menisin sinne, koska olin super väsynyt tiistaina kun tulin koulusta..niin tottakai nukahdin vahingossa.
Kun heräsin, meidän tallin whatsapp-ryhmään oli laitettu lista ja siellä näin että menin Keijulla.. ❤
Olen siis jo kauan halunnut mennä taas Keijulla sen saikun jälkeen. 
Olin ihan super innoissani että pääsen taas sillä. ❤

Aloitettiin tunti ihan perus taivutteluilla käynnissä.
Tehtiin alussa paljon käyntityöskentelyä esim. puolivoltteja S-I ja sen jälkeen suoristus keskihalkasijalle ja seuraavaksi puolivoltti I-R.
Eka puolivoltti meni ihan ok, mutta Keiju ei kuunnellut ulkopohjetta. se tuotti sitten hankaluuksia loppua kohden.

Sitten lisättiin siihen että L kirjaimessa 10m voltti ja siitä S kirjaimeen ja puolivoltti toiseen suuntaan. Se ei onnistunut mitenkään hyvin koska toisesta suunnasta tuli aina ratsukoita, kun oli mun vuoro mennä toisesta suunnasta se puolivoltti ja koska keiju potkii toisia hevosia niin sen kanssa ei voi mennä hirveän lähelle muita.

Puolivolttien jälkeen tehtiin 10m voltti C päätyyn jonka jälkeen tehtiin H-S välissä laukannosto ja tehtiin laukassa iso keskiympyrä ja ravisiirtyminen tehtiin L päädyssä.

sitten tehtiin keskiympyrän jälkeen kokorata leikkaa laukassa B-H ja ennen H kirjainta siirtyminen harjoitusraviin. Sitten tehtiin C kirjaimessa nosto ja tehtiin taas iso keskiympyrä laukassa.
Kuten alussa kerroin Keiju ei ollut juurikaan pohkeen edessä niin oikeassa laukannostossa oli paljon ongelmia. Eli Keiju nosti kokoajan vasentalaukkaa..
Iia sanoi että kokeile tehdä avoa, ennen kun nostat laukan. Nostot helpottui todella paljon kun sain Keijun enemmän pohkeen eteen.


Tunnin jälkeen minulla oli todella tyytyväinen olo. 😇
Keiju on edelleen paras kaikista tuntsareista! ❤

kiitos kun luit postaukseni! <3 
~ Jasu ❤

lauantai 11. helmikuuta 2017

#6 Kohti esteitä ja yli

Terve pitkästä aikaa! Kausi on lähtenyt reilu kuukausi sitten mahtavasti käyntiin. Olen itse mennyt suhteellisen paljon Chekkiksellä joka on ollut tosi jees. 
1. tunti Luukaksella koulua. Meni ihan toodella mahtavasti!

2. tunti Chekkosella esteitä. Tällä tunnilla huomasin että mulla on jonkun sortin ongelma oksereita kohtaan radalla, mutta yksittäisinä ne menivät ihan kivasti.

3. tunti Onnilla puomitunti. Tämä oli vähän erikoisempi tunti. Mentiin puomiratoja ravissa ja aluksi muutama puomi ilman jalustimia nostaen polvia ylös irti satulasta. Tällä tunnilla mulla oli myös kannukset jalassa ensimmäisen kerran.

4. Esteitä Chekkosella. Sama okseriongelma jatkui mutta tunti meni muuten todella hyvin. Sain lopussa pientä "yksityisopetusta" käynnissä että saatais pohje läpi ja poni antamaan vähän perään - ja sehän onnistui. Ei se mikään täydellinen peräänanto ollut mutta Chekkis myötäsi niskasta ja oli herkempi voltilla. Viimekaudella tehtiin tätä ravissa ja laukassa ja se oli huomattavasti helpompaa. Eli ei tää käynti mikään päivänselvä askellaji ole ku pitää oikeesti ratsastaa ;)
5. tunti uudella opetushevosella Saralla koulutunti. Opettaja oli kipeä joten naapuritallin omistaja piti meille tunnin. Sara oli omasta kädestä johtuen jännittynyt ja hermoili, mutta kun muistin tamman kanssa tarvittavan rennon käden niin tunti sujui itseasiassa tosihyvin.


Ja sitten 6. tunti Chekkiksellä esteitä. Vieressä näkyy puolen maneesin rata. Ensin tultiin yksitellen 1. estettä, ovelta peiliin päin. Sitten toodella vaikeaa sarjaa. Uran jälkeen oli yhden laukka-askeleen verran aikaa suoristaa hevonen ja piti todenteolla käyttää ulkoapuja tässä käännöksessä. Esteiden väliin yksi laukka-askel. Sarjan jälkeen tultiin pienirata joka näkyy kuvissa numeroilla. 3-4 esteen välissä oli myös tiukka käännös. Tulin sen omasta mielestä niin hitaassa laukassa että ihme että poni ylipäätänsäkin edes hyppäsi sen. Ensimmäistä kertaa okserille tultaessa myöhästyin hypystä. Tulin radan jälkeen uudestaan sarjan ja okserin. Okseri sujui paremmin. Tällä kertaa sain sarjan väliin sen yhden askeleen - enkä kolmea joka tuli rataa mennessä :D



Poni oli mahtava ja pelasti ratsastajan monissa kohdissa. Pitänee vielä mainita, että Chekkosella oli alkuverkkojen laukkaosuudessa "pikkusen" virtaa. Pieni ei ollut tänään töissä ennen omaa tuntiani joten annoin sen laukata oikein kunnolla ja kovaa pitkillä sivuilla. Lyhkäsillä sivuilla vähän rauhoittelin sitä ja pitkän sivun alussa vähän eteen ja laukkaympyrä ja uralla vielä vähän eteen. Chekkonen oli ihan superSUPER!

Ensiviikolla todennäköisesti hypätään. Haluaisin Chekkosen tottakai ;) Meillä alkaa pikkuhiljaa napsahtaa nappulat paikoilleen kuin este- että koulupuolellakin. 

~ Emma

tiistai 1. marraskuuta 2016

#5 Kuulumisia

Heips!  


Eli ajattelin tehdä teille tälläisen kuulumisia postauksen, koska Marraskuussa ja joulukun alussa tapahtui paljon kaikkea hyvää ja ei niin hyvää.. 
Saimme tietää 1.11.16 Mintun tallin Facebook ja instagramin kautta, että Antti oli lopetettu.. olin sillon koulussa ja hajosin täysin kesken tunnin... Vaikka välillä ei yhtään tehnyt mieli mennä Antilla tunneilla niin kuitenkin tulen rakastamaan Anttia AINA! ♡ Ikävä on todella kova.. :'(
Vaikka mulla onkin todella kova ikävä Anttia, niin onneksi mulle jää ikuisesti hyvät (ja huonot :D) muistot Antin kanssa. ♡
Antin jälkeen aloin hoitamaan Bollea.. Päätin Antin poismenon jälkeen, että haluan kunnolla hoitaa seuraavaa hoitohevostani ( eli Bollea jota en silloin vielä tiennyt, että kuka tulee mulle uudeksi ho.hepaksi..) 
Marraskuu meni muutenkin tosi paljon päin mäntyä, mutta kyllä tästä selvitään.. :)
Kiitos Aleandro "Antti"  ❤ (26.03.2001- 01.11.2016)
Hoitohevonen 06.08.2016 - 17.10.2016 ❤

Saatiin tietää 14.11.2016, että ketkä pääsevät Katrilliin ja Evankeliumiin...
Ja kyllä mä pääsin molempiin... 
Katrillissa menen Bollella  ja Evankeliumissa olen Joosef..
Ensin Emman piti olla Maria, mutta Emmsin rooli vaihdettiinkin tietäjäksi.. 
Sitten Iinan piti olla Maria, mutta hän päätti vahingossa murtaa jalkansa.. 
Nyt Maria on (toivottavasti) Jessy.... 
Ja Irmelin piti olla ekaksi aasi, mutta chekkonen vei Irmelin roolin.
Lauantaina on 2 talutustuntia, sitten mun oma tunti, esterataharjoitukset sekä katrilli ja Evankeliumi harjoitukset eli tiedossa on erittäin pitkä päivä. :/ 
Kuva: Riikka Pekkinen

~Jasu 

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

#4 Tiedote!

Hellou! 

Haluisin ilmoittaa, että meillä on myös nykyään instagram nimellä @unelmienkavioura
Näin aluksi ig on minun käytössäni, mutta luultavasti Emmakin välillä laittaa kuviaan sinne. 
Meillä löytyy myös omat instat joita voi käydä myös seuraamassa;
Jasun -->  @j4suz_
Emman --> @emmasainioo
Voidaan seurailla takaisin jos on jotain kiinnostavaa. 
Toivottavasti teitä ei haitannut tämmöinen "turha" teksti. 

Kiittäen ja kumartaen
~ jasu

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

#3 Kouluvalmennus viikonloppu

Heips! Meidän tallilla oli tänä viikonloppuna Mikaela "keela" Soratien kouluvalmennus. Minä itse (Jasu) olin molempina päivinä siellä ratsastamassa.
Menin Antilla... (yllätys :'D) 
Lauantaina menin tallille jo n. klo 10, koska mulla oli siis oma tunti silloin lauantaina klo 11. Normitunnilla meillä oli esteitä, mutta valitettavasti kukaan ei päässyt kuvaamaan niin siitä ei ole materiaalia. Menin silloin myös Antilla..
Antti oli aluksi toosi hidas pohkeelle, jonka takia ekoista hypyistä tuli ihan kamalia, :|
Mutta kuitenkin rata meni semi hyvin (jos ei lasketa sitä että meinasin tippua ;D)

Tunnin jälkeen laitoin Antin kamat valmiiksi valmennusta varten.  Sitten oli todella pitkä tauko.. n. 5h tallilla vaan istumista ja kaikkea muuta.. ;D

Kello tuli n. 16:45 niin lähdettiin maneesia kohti. Vettä satoi ihankuin ämpäristä olisi kaatanut. (Luultavasti sen takia olen nyt myös kipeänä.)
Aluksi me verkattiin parini kanssa hevoset ympyröillä.
Sitten mentiin pääty-ympyrälle ja haettiin molemmille hevosille kunnon tuntumaa.
Antti oli taas todella hidas ja haluton liikkumaan.. :(
Tänään (sunnuntaina) selvisi luultavasti syy miksi oli ollut niin erilainen ratsastaa, eli Antti on ennen saanut olla laitumella koko yön, mutta nyt oli "joutunut" olemaan sisällä.

Valmennus meni mun mielestä todella nopeasti, koska me oltiin todella kauan pääty-ympyrällä ja keskiympyrällä. Ekana päivänä me tehtiin eniten siirtymisiä ympyröillä.

Tokana päivänä mulla meni todella hyvin.
Antti oli tosi herkkä pohkeelle ja muutenkin todella reipas. ♡

Aloitettiin sunnuntaina siitä mihin jäätiin lauantaina, eli aloitettiin pääty-ympyrällä jälleen. Tehtiin siinä paljon taivutteluita, pysähdyksiä, siirtymisiä jne.

Laukassa mentiin aluksi eka koko uraa pitkin. Sen jälkeen jälleen pääty-ympyrälle tekemään käynti - laukka ja laukka - käynti siirtymisiä. Ekoilla kerroilla Antti jännittyi tosi paljon joka oli mun syy, koska itse aloin puristamaan vahingossa reisillä.. :|

Eiköhän tässä ollut tarpeeksi tekstiä nyt tähän postaukseen.. :'D
Kiitos kun luit ja nähdään seuraavassa postauksessa! :) ♡

~Jasu

Lauantailta.. Kuva on huono, mutta nyt on pakko pärjätä. :) 

sunnuntai 14. elokuuta 2016

#2 Viikonloppu

Heips!

Eilen me oltiin talliporukan kanssa jokavuosi järjestettävillä Virkkalanpäivillä. Sää oli huono, muttei annettu sen lannistaa tunnelmaa. Odoteltiin ihmisiä ja poneja Taikalinna-nimisen liikeen luona, josta paraati alkaisi. Paikalle tuli paljon porukkaa. mm monista Virkkalan harrastetoimintayhdistyksistä. Pian tuli myös Onni ja Rommi, jotka olivat vähän ihmeissään että mitä oikein tapahtuu. Soittokunta ja ihmisten määrä sai ponit vähän hermostumaan mutta loppuun asti jaksoivat kuitenkin hienosti kävellä. Sitten kasaannuttiin torille, josta tallinomistaja Minttu ja muutama muu lähti nurmikolle syöttämään poneja ja kerjäämään rapsutuksia ja loput lähti jakamaan lappuja ja tietoa tallin toiminnasta ja tämänpäiväisestä Avoimet ovet- tapahtumasta. Ponit lähti kotiin n. 11 aikaan ja muut sitten siinä samalla. Itse Virkkalanpäivät jatkuivat vielä vaikka todelliset vetonaulat lähtivät kuivattelemaan tallille.
Tänään oli sitten ne Avoimet ovet. Tallille saapui ihan mukavasti porukkaa ja olivat tyytyväisiä ohjelmistoon ja heppoihin. Ratsastajien piti olla tallilla jo klo. 11. Ensin tasoitettiin maneesia. Sen jälkeen ratsastajat menivät laittamaan hoitoheppojaan kuntoon ja loput jäivät laittamaan katsomon rajoja maneesiin. Hevoset harjattiin hienoiksi jonka jälkeen menimme maneesiin ja kiivettiin selkään. Aluksi ihan vain käveltiin ja Minttu esitteli tallin toimintaa ja hevoset.
Sitten tuli n. puolentunnin mittainen näyte millaisia juttuja tunneilla teemme. Ravailimme ja laukkailimme kahdessa ryhmässä sillä 11 hevosen on hieman hankala laukata samaa uraa pitkin. Minä (Emma) menin Luukaksella ja Jasmin Antilla. Ratsukot esittelivät avotaivutuksia ravissa ja laukassa, pohkeenväistöjä ja osa hyppäsi kahta estettä. Sen jälkeen oli talutusratsastusta joissa halukkaat taluttivat ja loput lähtivät tekemään opastettuja kierroksia uusille kävijöille. Moni pienempi ja muutama aikuinen kävivät kokeilemassa hevosten ja ponien selässä enkä nähnyt yhtäkään naamaa jota ei olisi hymy peittänyt. Itsekin kävin muutaman kerran talutuksessa. Hienoja ratsuja meillä ;) Paikanpäällä oli myös buffetti ja pomppulinna pienemmille. Talutuksen jälkeen menimme ottamaan hevosilta varusteet pois. Itse putsasin ja rasvasin varusteet ettei tarvitse sitten huomenna. Kiva päivä oli! Huomenna mulla taas tunti...

-Emms

tiistai 9. elokuuta 2016

#1 Estetunti Antilla

Heippa!

Mentiin Emman kanssa tänään tallille, koska Emmalla oli tunti.
Kun päästiin tallille käytiin katsomassa listaa ja listassa luki Emma - Antti esteitä.
Otettiin Antin kamat ja mentiin harjailemaan sitä. Antti oli ulkotallissa Bollen kanssa.
Kun alettiin varustamaan Anttia, niin olisin ottanut tähän postaukseen kuvia kamerallani, mutta huomasin kamerani jääneen päälle eli akkua ei ollut, joten kuvia ei hirveästi tule.
Saatiin Antti valmiiksi pienen säädön kanssa. Heppa oli vissiin vähän hermostunut kun meitä oli karsinalla kaksi. Melkein heti sen jälkeen lähdettiin kenttää kohti.
Alkuverkaksi tuntilaiset tekivät loivia kiemurauria molemmille pitkille sivuille.
Sen jälkeen vaihtoivat suuntaa ja tekivät parit kiemuraurat toiseen suuntaan.
Sitten siirryttiin ympyröille ja pääty-ympyrälle oli asetettu puomikasa jonka yli piti mennä laukassa niin, että askel sopi. Emman tarvitsi mennä se vaan n. 3krt kunnes se oli hyvä.
Yllättäen siirryttiin maneesiin kentältä, koska oli kova tuuli jonka takia hiekkaa lensi koko ajan kun tuuli puhalsi.  Minttu sanoi, että on paljon turvallisempaa siirtyä maneesiin kun olla kentällä sellaisessa tuulessa. Aloin (Jasu) kantamaan tolppia kentältä manesiin. Sillä välin tuntilaiset ravailivat+laukkailivat maneesissa. Saatiin esteet lopultakin pystytettyä.
Sitten tuntilaiset rupesivat hyppäämään aluksi yksittäistä ristikkoa, jonka jälkeen laitettiin toiseen päähän pitkää sivua pysty. Hyppäsivät hetken sitä linjaa ja siirtyivät innarien pariin. Kummatkin tehtävät + yksi toinen este yhdistettiin ja hyppäsivät sitä ratana.
Loppuverkkana kaikki menivät samalle pääty-ympyrälle ravailemaan loppuraveja.
Tunnin jälkeen Emma laittoi Antin pois sitten kun oli valmis ruvettiin pesemään hoitsujemme kamoja. 

~ Jasu

Tosiaan Jasu tossa kertoi jo kaiken mutta kerron nyt tarkemmin miten mulla meni Antin kanssa. Pääsin ihan hyvin selkään vaikka Antti pelleili vähäsen kun kiristin satulavyötä. Se ei ratsastaessa oikein kuunnellut sisäpohjetta jonka seurauksena kulmat olivat huonot. Enkä saannu sitä taipumaankaan kunnolla. Kiemuraurat eivät näiden takia oikein näyttänyt siltä miltä piti. Osa teistä oli liian jyrkkiä. Sitten kun alettiin laukkailemaan, nostin suurimman osan laukoista käynnistä, koska ravissa herra vain viskeli päätään ja lähti ajoon. Ympyrät meni hyvin ja laukka oli reipasta. Kun päästiin maneesiin, tuli tunnin hyvät puolet esiin. Päästiin esteille ja Antti oli tosi mukava hypätä. Vaihtoi kevyestä pyynnöstä laukan, kuunteli hyvin pidättäviä apuja, jopa istuntaa vaikka olisi mieluusti mennytkin kahtasataa. Vaikkei heppa mennytkään missään muodossa tai ravi ei ole se kaikkein mukavin, niin on kyllä tosi kiva. Alhaalla pientä pätkää radasta.


(Tiedostan itse virheeni, esim. ristilaukka lopussa. Älkääs valittako)

Ja tosiaan, haimme blogin kanssa jalustin.nettiin. Nyt lähetämme uuden hakemuksen koska edellisen hakemuksen aikana ei ollut vielä postauksia ulkona ja siitä tuli sanomista (ei mitenkään negatiivisesti kuitenkaan).


- Emms